Skip to main content

Siemensin historia Suomessa

Uraauurtavia keksintöjä jo kolmella vuosisadalla – tutustu Siemensin historiaan Suomessa.

Uraauurtavia keksintöjä vuodesta 1855

Siemens on ollut sähköistämässä suomalaista yhteiskuntaa jo vuodesta 1855, jolloin valmistui lennätinlinja Pietarista Helsinkiin. Osoitinlennätin, sähkögeneraattori, sähköveturi ja muut Werner von Siemensin edistykselliset keksinnöt loivat vakaan pohjan monialaisen ja nopeasti kansainvälistyneen teknologiayhtiön liiketoiminnalle.

15 keksintöä, jotka muuttivat Suomea

Kun selaa tekniikan historiaa taaksepäin, on helppo allekirjoittaa lause: missä on sähköä, siellä on Siemens. Tiesitkö, että Siemensillä on ollut näppinsä pelissä myös seuraavissa suomalaisissa teknisissä harppauksissa?

Lennätinyhteys Pietarista Helsinkiin

Venäjän hallitus antoi vuonna 1853 Siemens & Halskelle tehtäväksi lennätinlinjan rakentamisen Pietarista Helsinkiin valmistui vuonna 1855 ja edelleen Turkuun 1856. Näin Suomi liitettiin kansainväliseen tietoliikenneverkkoon.

Pasilan konepajan sähköistys

Junat kulkivat 1800-luvun lopussa höyryvoimalla, mutta tekniikkaa kehitettiin pontevasti. Pasilan konepajalle asennettiin mäntähöyrykoneisiin kytketyt ensimmäiset generaattorit vuonna 1901. Ne toimitti ja asensi Siemens.

Suomen ensimmäinen höyryturbiinilaitos Tampereelle

Suomalaiset kankaat olivat laadukkaita, ja etenkin Klingendahlin verka tunnettiin laadustaan. Tehdas oli edelläkävijä myös tekniikassa. Siemens toimitti tehtaalle Suomen ensimmäisen höyryturbiinilaitoksen Tampereella vuonna 1906.

Suomen ensimmäinen sähköistetty keittiö

Suomen ensimmäinen sähköistetty ravintolakeittiö oli Helsingin Lasipalatsissa vuonna 1935. Hyvin pelasi kaikki, ja ravintola sai asiantuntijoilta täydet pisteet. Lasipalatsin ravintolan keittiö oli sähköistetty Siemens-laittein.

Turvallisesti matkaan Malmin lentokentältä

Toukokuun 15. päivänä 1938 Malmin lentoasemalla oli avajaiset. Kansan liikenneyhteydet paranivat. Turvallisuuteen kiinnitettiin kentällä suurta huomiota, joten kentän valaistus- ja valomerkinantolaitteet oli tilattu Siemensiltä.

Olympiauutiset Helsingistä maailmalle

Helsingin Olympiastadionin suuri hetki oli 19.7.1952: juoksijalegenda Paavo Nurmi toi sinne olympiasoihdun. Maailma janosi uutisia Helsingistä Posti- ja lennätinlaitokselta, joka hankki runsaasti uusia telex-koneita Siemensiltä.

Kansallisteatterin näytelmien katsominen kirkastui

Valoilla on teatteritekniikassa suuri rooli. Niinpä Kansallisteatterin näyttämövalaistus uusittiin 1958. Samoin oli tehty aiemmin Kansallisoopperassa. Molemmissa tapauksissa käytettiin Siemensin uusinta valaistustekniikkaa.

Ydinvoima alkoi jauhaa Suomelle sähköä

Suomen ensimmäinen ydinvoimala, Loviisa I, otettiin käyttöön toukokuussa 1977. Loviisan molempien voimaloiden mittaus-, säätö- ja ohjaustekniikan sekä prosessinohjauksen toimitti Siemens.

Alko automatisoi korkeavarastonsa

Alko automatisoi jättivarastonsa Helsingissä kesäkuussa 1978. Uuden tekniikan myötä varastotilanne tiedettiin pullon tarkkuudella. Alkon korkeavaraston tietokoneet ohjelmineen ja kuljetinautomaation toimitti Siemens.

Puhelinsoittoja ilman välikäsiä

Suomen puhelinliikenne täysautomatisoitui 1.4.1980, kun Pellon uusi automaattinen puhelinkeskus otettiin käyttöön. Sen toimitti Siemens. Samalla päättyi ”sentraalisantrojen” käsin välittämien puheluiden aikakausi.

Maailman ensimmäinen GSM-puhelu

Siemensin toimittaman Radiolinjan GSM-keskuksen avaussoitto tehtiin 1. heinäkuuta 1991. Suomen Pankin johtaja Harri Holkeri soitti maailman ensimmäisen virallisen GSM-puhelun Tampereen apulaiskaupunginjohtaja Kaarina Suoniolle.

Yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa

Siemens toteutti mittavan my.SAP.com-perustaisen toiminnanohjausjärjestelmän Puolustusvoimille. Pari vuotta myöhemmin Siemens toimitti Puolustusvoimille myös valtakunnallisen SAP-palvelukeskuksen.

Historiallinen sähköveturitilaus

VR Group tilasi 80 Vectron-sähköveturia Siemensiltä. Tilaus on yhä VR:n historian suurin. Veturit on räätälöity Suomen haastaviin olosuhteisiin ja ne sopivat skeä matkustaja- että tavaraliikenteeseen.

Euroopan älykkäin kauppakeskus Sello

Vuonna 2003 alkanut yhteistyö Siemensin kanssa toi vuonna 2015 Sellolle ensimmäisenä kauppakeskuksena Euroopassa toiminnanaikaisen platinatason LEED-ympäristöluokituksen. Sello on mm. kytketty Siemensin virtuaalivoimalaitokseen.

Tekstiiliteollisuutta mullistamassa

Spinnova on kehittänyt teknologian vaateteollisuuden kestävyysongelmien ratkaisemiseksi. Spinnovan ensimmäisessä teollisen mittakaavan tehtaassa Jyväskylässä hyödynnetään laajasti Siemensin uusinta teknologiaa.

Siemens on ollut yli 170 vuoden ajan mukana muokkaamassa Suomea, jossa elämme tänään. Olemme tehneet hienoista keksinnöistä uraauurtavaa teknologiaa ja vastanneet ajan haasteisiin – mullistaneet suomalaisten arkea ja auttaneet kasvattamaan kilpailukykyä. Näkemyksellinen teknologia on toimintamme ytimessä myös jatkossa. Teemme töitä sen eteen, että tulevilla sukupolvilla on kestävä tulevaisuus.
Janne Öhman, Toimitusjohtaja, Siemens Osakeyhtiö